Esittely ja yhteystiedot

Markku Honkala photography – silmää hetkille

Olen sivutoiminen valokuvaaja, rennosti mutta vakavissani valokuvausta lähestyvä. Asun ja vaikutan pääasiassa Oulun seudulla, usein myös Helsingissä. Tavoitteenani on saada tehdä asiakkaiden kanssa hyvää yhteistyötä sopivien kuvauskohteiden, tapahtumien ja  tilausten muodossa. Työtehtävien ja materiaalien laskutus onnistuu vaivattomasti sekä yrityksille että yksityisille asiakkaille käyttämäni ulkoisen laskutuspalvelun kautta.

dsc_2488-01-01

Taustaa

Olen 46-vuotias päätoiminen IT/digiprojektipäällikkö, humanisti insinöörien hommissa. Valokuvaus on ollut luontainen luova elementti elämässäni teini-iästä lähtien, jatkuen Jyväskylän yliopiston kameraseuran aktiivijäsenenä 90-luvulla, ja sen jälkeen valokuvauksen harrastajana eri vaiheissa eloa.

Minulla on valokuvaukseen tiedollista ja teoreettista taustaa myös opiskelujeni puolesta; pääaineenani yliopistossa oli yhteisöviestintä, sekä sivuaineena visuaalinen kommunikaatio (Kuvakoulutus), englantilaisen filologian ohessa.

Nyt aikuisiällä valokuvaus on ottanut yhä vahvemman osan vapaa-ajastani, ja olen saanut kannustusta ja rohkaisua alkaa tehdä tätä sivutoimisesti.

Kuvauskohteet
Kuvaan ihmisiä, potretteja, tapahtumia ja tuotteita, sekä vahvasti myös katukuvausta ja luontoa. Etsin kuvatessani niitä pieniä hetkiä, joissa sykähtää eloon joku mahdollisesti piilossa ollut tunne tai mielen näkymä. Olen viimeisen päälle visualisti!

 

Instagram
Tuoreimpia kuvia näet useimmiten Instagram-tililläni, tervemenoa katsomaan ja seuraamaan minua siellä!

 

Yhteydenotot

Yhteyden minuun saa helpoiten sähköpostitse osoitteella info@markkuhonkala.com. Olen tavattavissa henkilökohtaisesti pääasiassa Oulussa, sekä tarvittaessa aika usein myös Helsingissä. Ota yhteyttä, mikäli kiinnostuit kuvistani tai yhteistyöstä kanssani!